KASA UNELMIA JA SUOMEN MESTARUUS2019-09-04T01:57:23+03:00Blog Integration Feed Generatorhttps://endorfiini.vuodatus.net/Endorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Kipeä Kuula.]]>
Kahvakuula täytti sitten vuoden ja taisi kahden päivän juhliminen viedä pienestä kuulasta kaikki mehut. Kuumetta 38,7 ja Kahvakuulasta on tullut puolityhjä Fitball. Puolitoista tuntia itkevän lapsen kanssa pääterveysasemalla onneksi riitti ja pääsimme lääkärille. Koska puhuimme ruotsia. Koska lääkäri ei puhunut suomea. Yhtään. Mutta en jaksa tästä nyt kommentoida. Olin vain iloinen, että osasimme ruotsia. Ei siinä mitään. Parin tunnin odottelun jälkeen olisin varmaan puhunut jo ihan mitä vaan.
Viime yönä Kahvakuula heräsi puolen tunnin välein. Monesti en ollut vielä edes nukahtanut uudelleen, kun uusi lähtö jo pinnasängyn luo tuli. Nyt ollaan kaksi väsynyttä vanhempaa, jotka mielenkiinnolla odottavat ensi yötä. Muu elämä laitetaan nyt pauselle siksi aikaa, kunnes Kuula on terve. Tämän päivän pitkä lenkki 24km jää nyt väliin. Näytelmäkerhoon ehtii ensi viikollakin. Juuri nyt Kuula heräilee kymmenen minuutin välein ja rauhoittuu vasta sylissäni, joten tämä syli ei mene nyt minnekään.
Viikolla treenit menivät ihan hyvin, vaikka 3/4 lenkeistä EI sijoittunut välille klo 9.00 - 21.30. En nyt jaksa murehtia juoksemista. Se Tampereen puolimaraton menee varmasti ihan hyvin. Tiedän, että pystyn juoksemaan 13km sitä vauhtia, että pääsisin puolimaratonin alle 1.40. Tiedän kyllä, että siitä uupuu vielä 8km. Kisafiilis vie 2km, hyvät valmistelut ennen juoksua tiputtaa 1km ja asenne ratkaisee 2km. Jätän onnelle nuo viimeiset 3km. Kauden alkuperäinen tavoite oli kuitenkin alle 1.45, joten sen nyt rikon vaikka unissani, koska jo huhtikuussa meni 1.45.41.
Äsken Kahvakuula taas heräsi ja Sami on selvästi huolissaan kaveristaan. Sami kipitti vauhdilla pinnikselle katsomaan kaveriaan ja yritti nuolla kaverinsa kättä.
Toivottavasti Kahvakuula on taas pian kunnossa ja kaverukset pääsevät leikkimään.
]]>2012-09-02T17:48:01+03:002019-09-04T01:54:33+03:00https://endorfiini.vuodatus.net/lue/2012/09/kipea-kuulaEndorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Niitä näitä.]]>
Se, että mulla on aikatauluongelmia, on tuttu juttu. Tämä kiire ei ole enää mielentila, vaan totista totta.
Juonnan tällä viikolla viisi iltapäivälähetystä radiolla.
Tapaan yksitoista Personal Trainer-asiakastani vähintään kerran tällä viikolla - suurimman osan kahdesti.
Käyn juoksemassa melkein 70km eli viisi juoksutreeniä.
Suunnittelen ja kuvaan vaalitiimini kanssa vaalivideoni.
Käyn hierojalla.
Perustamani aikuisten näytelmäkerho Ankka aloittaa sunnuntaina toimintansa.
Pidän Kahvakuulalle kahdet synttärit kakkuineen.
Kirjoitan lopputyötäni.
Että sellaista. Laiska se töitään luettelee.
Kiire mielletään helposti negatiiviseksi, mutta tähän tottuu. Kiireen saa hallintaan. Sormet syyhyää, kun tahti kiihtyy. Välillä on raskasta, jos yöllä on vierähtänyt pinnasängyn laidalla notkuessa muutama tunti, mutta muuten elän kyllä tällä hetkellä elämäni tähtihetkiä. Välillä kuulen soraääniä suoraan tai epäsuorasti, lähinnä ihmettelyä pienen lapsen äidin ajankäytöstä ja toteamuksia siitä, kuinka vähän aikaa lapset ovat pieniä. Mutta älkää huoliko, kyllä tuo Kahvakuula ainakin vielä tänään minut tunnisti kotiintullessani!
Totta puhuen teen suuren osan menoistani yhdessä Kahvakuulan kanssa tai Kahvakuulan jo mentyä nukkumaan. Ei ole helppoa lähteä pitkälle, yli kahden tunnin lenkille iltamyöhään tai juoksemaan vetoja aamuseitsemältä lähes maksimisykkeillä, kun kropassa ei ole yhtään energiaa yön jäljiltä. Töitä yritän myös karsia. Otan vain Fustra Personal Trainer-asiakkaita, jotka voivat treenata aikaisin aamulla tai viikonloppuisin, jotta saan olla illat kotona. Siksi teen välillä lähes päivittäin töitä. Tietokoneen avaan Kahvakuulan mentyä nukkumaan. Ja juoksurattaathan on kovassa käytössä.
Olin eilen illalla pitkällä lenkillä 2h ja 13min. Puhuin puhelimessa 2h ja 10min. Oli oikein mieltä virkistävä lenkki. Kroppa ei oikein tykännyt.
27 päivää Tampereen puolikkaaseen ja aikatavoitteeseen 1.40. Nyt suoraan sanottuna pelottaa. Tämä tarkoittaa, että mun pitäisi juosta oikeasti kovaa. Yhtään treeniä en jätä väliin. Yhtään lihashuoltoa en jätä väliin eli kiitos ja hei. Nyt keppi käteen ja Fustraamaan!
]]>2012-08-27T21:07:01+03:002019-09-04T01:54:35+03:00https://endorfiini.vuodatus.net/lue/2012/08/niita-naitaEndorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Flow.]]>
Eilen odottelin Mörökölliä kotiin eteisessä lenkkivermeet päällä. Puoli tuntia. Eteisessä. Lenkkivermeet päällä. Vihdoin kello 21.30 auto ajoi pihaan ja singahdin vihaisena ovesta pihalle. Mutisin jotain painokelvotonta yhteen puristettujen hampaideni välistä ja kiihdytin lenkkareillani pois pihasta lisäten volymea Offspringiin.
Kohta puhelin soi. Mörökölli. Suollan suustani lähes kaikki osaamani kirosanat ja lyön luurin korvaan. Miksi aina, AINA, sinun tarpeesi menevät minun tarpeideni edelle? Miksi?
Tulossa viikon rankin lenkki. Lämmittelen pari kilsaa ja huomaan ihmetyksekseni, että pääsen ensimmäistä kertaa sitten Tukholman maratonin oikeaan juoksuasentoon. Polvi nousee ylös ja juoksen VIHDOINKIN päkijöillä. Askel lentää eteenpäin ja mielen valtaa flow. Se on se tunne, kun et edes tunne. Et edes ajattele. On vaan mahtava olo ja tuntuu kuin koko kroppa olisi kokovartalopuudutuksessa. Sykkeet nousee ja pistät lisää vauhtia. Aivan mahtavaa. Reilun kahdeksan kilometrin jälkeen on aika treenin raskaimman osuuden: Pitäisi juosta lähes täysillä 2km. Bring it on!
Treenin jälkeen jäähdyttelen vielä pari kilsaa ja nautin tästä fiiliksestä. Kuinka juoksu voikaan tuntua näin hyvältä?
Kotipihan lähestyessä palaa mieleeni tapahtumat ennen lenkkiä. Tota tota. Mörökölli oli myöhässä vain 20min. Tota tota. Tarkemmin muisteltuani ei kyllä oltu edes puhuttu mistään ajasta mitään. Tota tota. Mörökölli oli töissä, ei missään lorvimassa. Tota tota. Olisikohan nyt syytä katsoa siihen samaan peiliin, johon muutenkin tykkään katsella. Tota tota. Taitaa olla anteeksipyynnön paikka. Tota tota.
Tänään yritän olla taas aikuisempi kuin eilen. Huomisesta en lupaa mitään.
Kahvakuula ja Sami makoilee lattialla tyynyillä. On aina yhtä kiva seurata tätä parivaljakkoa. Varsinkin aamuisin, kun koira ja vauva tervehtivät toisiaan yön eron jälkeen.
]]>2012-08-24T22:19:01+03:002019-09-04T01:54:37+03:00https://endorfiini.vuodatus.net/lue/2012/08/flowEndorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Missä raja kulkee?]]>
Aamulla revin itseni väkisin ylös sängystä, vaikka vaihtoehtona olisi ollut pitkästä aikaa rauhallinen aamu kotona. Lenkin ainoa mahdollinen ajankohta oli heti aamusta, joten valinta oli kuitenkin selkeä. Vähän hiilaria koneeseen ja Sami hihnaan.
Kolme kilsaa Sami jaksoi juosta kanssani, mutta sitten väsynyt koira pääsi takaisin vaatekaappiin jatkamaan aamu-uniaan. Minä jatkoin vielä yhdeksän kilsaa tuon kolmen kilsan päälle ja tein kuusi kappaletta 45 sekunnin mäkivetoja. Kaiken kaikkiaan treeni vei 1,5h.
Lenkillä mietin, että kuinka paljon olen loppujen lopuksi valmis tekemään tämän suuren unelmani eteen. Kuinka paljon olen valmis uhraamaan sen takia. Harjoitukset kovenee, ne vievät enemmän aikaa ja tämä "harrastus" myös maksaa. Pelkkä valmentaja ja hieronnat vievät muutaman satasen kuussa. Puhumattakaan kisamaksuista. Ja matkoista niihin. Tai yöpymisistä siellä. Nyt tarvitsisin kahdet uudet juoksukengät.
Tälläkin viikolla juoksen lähes jokaisen vapaan hetkeni. Ei ystäviä, ei kahvittelua, ei juuri muita harrastuksia.
En tiedä, kuinka pitkälle olen valmis menemään, mutta sen tiedän, että nyt mun on hyvä olla.
]]>2012-08-22T20:57:01+03:002019-09-04T01:54:39+03:00https://endorfiini.vuodatus.net/lue/2012/08/missa-raja-kulkeeEndorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Tavoitteita ja vaaleja.]]>
Tässä on menossa 16 päivän työputki. Välillä on muutama palkallinen työtunti päivässä ja välillä niitä palkkatöitä on aamusta iltaan kahdessa eri työpaikassa. Muutenhan työpäivä alkaa Kahvakuulan herätessä ja loppuu Kuulan nukahdettua, joten vähiin käy vapaa-aika. Mörökölli on kuitenkin illat töissä, joten juoksuaikojen järjestäminen on välillä edelleenkin todella haastavaa. Mutta haastavaa tai ei - se aika on löydettävä. Uudet haasteet odottavat jo juoksijaansa ja minun matkani juoksumaahan on vasta alkanut.
Reilu viikko sitten voitin ensimmäisen juoksukisani. Mustasaaren puolimaratonin yhteydessä järjestettiin varttimaratoni eli 10,5km juoksu. Osallistujia ei ollut montaa, mutta oman sarjan voitto se sieltä tuli ajalla 48.35. Aika olisi voinut olla kovempi, mutta ennen juoksua olin kuuteen viikkoon juossut vain kaksi hyvää lenkkiä selän ja polven särkyjen takia, joten olisi se nyt ollut outoa, jos kovempaa olisi päässyt. Kympin juoksin 46 minuuttiin, joten tuosta pitäisi ottaa helposti pari-kolme minuuttia pois. Olin myös kisan nopein nainen "och den snabbaste kvinnan är..." ja sain suorituksestani ensimmäisen pokaalini.
Seiskavee laittoi sen meidän olohuoneen vitriiniin ja kysyi, saako laittaa muutkin juoksumitalini sinne. Ihana. Yleensä kaikista juoksutapahtumista saa muistomitalin ja olihan mulla se mitali kevään puolimaratonilta Maskusta, kun olin sarjani neljäs. Juoksussa taistelen AINA ensisijaisesti itseäni vastaan, mutta kyllähän nämä tunnustukset mieltä kutittelee. Olen kuitenkin harrastanut juoksua vasta aktiivisesti puoli vuotta, josta olen ollut reilun kuukauden loukkaantuneena.
Seuraava koitos on sitten Tampereen puolimaraton 23.9. Puolimaratonin reitti tekee kiepin Ratinan stadionilla, joka tulee olemaan upeaa. Siellä sitä käytiin katsomassa Ilveksen jalkapallomatseja ja yleisurheiluskaboja isän kanssa kersana. Muutenkin tulee olemaan mahtavaa juosta lapsuutensa ja nuoruutensa katuja ja fiilistellä. Yleensä ne fiilistelyt kyllä liittyvät kosteisiin iltoihin ja myötähäpeä on suuri, kun asioita putkahtelee mielen unohtuneista sopukoista.
Syksyn koko maratonin ajankohta on vielä auki. Lähestyvät kunnallisvaalit vievät lokakuun viikonloppuja ja haluan käynnistää vaalikampanjani mahdollisimman pian. Tällä viikolla kuvataan vaalivideota. Hauskoja vaali-ideoita on keksitty punaviinillä ja ilman. Saa nähdä miten ne uppoaa ilman punaviiniä. Onneksi olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on todella samantapainen huumorintaju itseni kanssa eli yksi ääni on varma.
Tammikuussa suuntaan sitten Kahvakuulan kanssa Gran Kanarialle juoksemaan Las Palmasin maratonia, mutta sitä nyt ehdin hehkuttamaan vielä monen monta kuukautta.
Ai ne tavoitteet. Puolikas Tampereella alle 1.40. Kokonainen Las Palmasissa alle 3.40. Ei muuta.
]]>2012-08-21T21:08:01+03:002019-09-04T01:54:42+03:00https://endorfiini.vuodatus.net/lue/2012/08/tavoitteita-ja-vaalejaEndorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Syypää mun hymyyn.]]>
Olen niin onnellinen.
Eilen olin radiolla töissä ja meidän kanssa samoissa tiloissa työskentelee myös hieroja Jari Lahti. Juontoni päätyttyä jäin juttelemaan hänen kanssaan tästä selkäongelmastani ja kuinka ollakkaan sattui hänellä olemaan aikaa vajaa tunti ennen seuraavaa asiakasta. Kahvakuula oli Mummulassa hoidossa, joten oli hänen vuoronsa yrittää.
Kolmen vartin sekä lukuisten perkeleiden jälkeen oli Jari urakassaan valmis. Kipu selästä ja lonkasta oli poissa. Lähdin varovaisesti liikkeelle ja odotin koko illan kivun palaavan. Mutta se ei palannut. Aamuyöstä selkä rupesi särkemään, mutta särky johtui käsittelystä, ei siitä raastavasta hermokivusta, josta olin kärsinyt jo melkein vuoden ajan.
Tänään olen nostellut Kahvakuulaa ensimmäisen kerran kuukausiin ilman kipuja. Olen kontannut lattialla ja nostellut tavaroita ilman tuskaa. Olen huomannut, kuinka hassusti kipu on saanut minut vääntymään mitä ihmeellisimpiin asentoihin, koska en ole pystynyt toimimaan normaalisti. Tänään lähdin myös juoksemaan. Se tunne, kun lähdin juoksemaan, on juuri se tunne, jonka vuoksi olen valmis tekemään melkein mitä tahansa. Irtonainen, kevyt, kivuton juoksu. Selkä on edelleen eilisestä käsittelystä jäykkä, mutta lonkan kipu on kokonaan poissa. Tunnen sen hermon edelleen siellä syvällä, mutta ainoastaan tunnen. Kipu on poissa.
On hyvin mahdollista, että jonkin ajan päästä kipu uusiutuu, mutta nyt tiedän, että sille voi tehdä jotakin. En enää koskaan laiminlyö lihashuoltoa, en koskaan. Saavuttaakseni Suomen mestaruuden minun on pidettävä tämä kroppa kunnossa. Se ei nuorru enää, palautuminen on entistä tärkeämpää.
Juoksin tänään tuon peruslenkkini, joka on 9,5km pitkä. Lenkki kiertää Västervikistä Gerbyn kautta takaisin Västervikiin. Joskus pidennän lenkkiä ja käyn Strömsössä (kyllä vain, juuri SE Strömsö, jossa kaikki onnistuu) kääntymässä, jolloin peruslenkkiin tulee muutama kilometri lisää. Olen kiertänyt tätä samaista lenkkiä helmikuusta asti kolmesta neljään kertaan viikossa (pitkät lenkit teen muualla), joten tunnen lenkin jokaisen mutkan ja jokaisen talon. Kun aloin juoksemaan peruslenkkiä tämän vuoden helmikuussa, meni se aikaan 1h 2min ja olin ihan poikki. Silloin olin erittäin epäuskoinen siihen, että selviäisin joskus maratonista, joka oli yli neljä kertaa pidempi matka, alle neljään tuntiin. Mutta niin se vaan mennä lompsahti alle neljään tuntiin ja komeasti. Nykyään juoksen lenkkini noin 15 minuuttia nopeammin ja sekään ei juuri tunnu missään. Kylläpäs nyt tuli vähän isotteleva olo.
Rakkaalla lenkilläni on kaksi lempikohtaa.
Talo Västervikin tiellä. Sitten, kun olen vain luova, haluan työskennellä tuossa talossa ja olla kaiket päivät vain luova.
Maggaspark Västervikin tiellä. Olen nimennyt tämän hylätyn leikkipuiston nimellä "Maailman surullisin leikkipuisto". Olen juossut sen ohitse viimeiset puoli vuotta lukemattomia kertoja eri aikaan päivästä ja yhtään lasta en ole nähnyt siellä koskaan. Nämä laitteet jotenkin huokuvat alakuloa. Rikkaruohot kasvavat joka puolella ja hylätyt, ennen iloa tuottaneet laitteet, odottavat hymyileviä lapsia luoksensa. Kaikesta huolimatta, tämä on lempipaikkani lenkkini varrella, jota aina odotan.
Sellaista tällä kertaa. Nyt katselemaan olympialaisia ja venyttelemään. Valtakunnassani on kaikki vallan mainiosti. ]]>2012-08-07T22:06:01+03:002019-09-04T01:54:44+03:00https://endorfiini.vuodatus.net/lue/2012/08/syypaa-mun-hymyynEndorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Ehkä tämä tästä.]]>
Olipas mukava viikonloppu. Veljenpoika 13v. oli viikonlopun meillä kylässä ja Mörökölli oli viikonlopun reissussa. Oliko viikonlopun mukavuus suoraan verrannollinen Mörököllin poissaoloon? Ilkeää. Muahaha.
Eilen oltiin porukalla lenkillä. Veljenpoika polki vieressä pyörällä ja Kahvakuula istui juoksurattaissa. Kahden minuutin juoksun jälkeen kipu alkoi jälleen lantiossa, mutta loppui lähes samantien. Juoksu oli nautinnollista ja tuntui todella hyvältä. Veljenpoika kannusti ja piti seuraa. Tädin mieltä lämmitti ihmettelyt siitä, että olin todellakin juossut maratonin ja vieläpä jopa nopeampaa kuin juoksin eilisellä lenkillä. Se oli mun Täti Cool-hetki.
Kahvakuula nyt aloitti tuttuun tapaan kiukuttelunsa puolen tunnin juoksun jälkeen, mutta tällä kertaa olin varautunut Marie-keksein ja se toimi loistavasti. Keksiä vaan suu täyteen niin johan loppui ininä kuin seinään.
Tällä hetkellä olen todella positiivinen tuon selän suhteen, koska myös tämä päivä on mennyt lähes ilman kipuja. Toivon niin paljon, että saisin treenata edes muutaman kuukauden tiiviisti. Kesäkuun alun Tukholman maratonin jälkeen annoin kropan toipua vajaan viikon ja juuri, kun treenien piti alkaa, tulin kipeäksi. Olin todella kipeänä flunssassa melkein kolmatta viikkoa. Sitten ehdin treenaamaan kokonaiset kaksi viikkoa ja tuo polvi/selkävamma alkoi vaivaamaan. Tämä treenikesä meni siis aivan penkin alle, mutta ehkä tästä kaikesta sain ammennettua uutta tietoa itsestäni ja kehostani tulevia treenikausia ajatellen.
Voi, kun haluan juosta. Voi, kun haluaisin pystyä juoksemaan lähes päivittäin. Juoksukengät jalassa mulla on hyvä olla. Joitakin vuosia sitten olin yksin Islannissa keskellä maailman kauneinta sinistä. En ole ikinä nähnyt niin sinistä taivasta, en niin sinistä merta. Siellä tunsin sen saman kuin juostessa. Rauhan ja ajatuksien tyhjyyden.
Tapasin Reykjavikissä Johnnyn, joka kysyi intohimoani. En osannut vastata hänelle. Ei minulla ollut intohimoa. Ei mihinkään, mutta kaipasin sitä. Kaipasin sitä paloa johonkin asiaan, johonkin, jonka ajatteleminenkin saisi sykkeeni nousemaan. Miksi minulla ei ollut intohimon kohdetta? Asiaa, jonka tekemisestä nauttisin. Asia jäi vaivaamaan minua pitkäksi aikaa. Nyt vuosien päästä, kun annoin intohimolle oikean mahdollisuuden ensimmäistä kertaa, löysin vihdoinkin intohimoni juoksusta ja sain sen myös kertoa ylpeänä Johnnylle. Kohtaamisemme oli aikoinaan lyhyt, mutta se oli yksi niistä hetkistä, jotka antoivat elämälleni tämän suunnan.
Kun Kahvakuula kasvaa, me lähdetään ihmettelemään maailman kauneinta sinistä. Ja Mörökölli tulee mukaan.
]]>2012-08-05T21:54:01+03:002019-09-04T01:54:47+03:00https://endorfiini.vuodatus.net/lue/2012/08/ehka-tama-tastaEndorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Ja sitten ei kuljekaan.]]>
Joka toinen päivä kulkee ja joka toinen päivä on täydellinen katastrofi. Kuten eilen.
Päivä oli ohjelmoitu aamusta iltaan. Tarhaan tutustumista Kahvakuulan kanssa, töihin radiolle, sieltä suoraan asiakasta treenaamaan kuntosalille, kotiin laittamaan Kahvakuulaa nukkumaan tai niinhän minä luulin, Kahvakuulan väsyttämistä klo 22.00 asti, lopuksi lenkille.
Treenin kaksi ensimmäistä kilsaa meni hyvin. Nautin sateen jälkeisestä ilmasta, jota oli miellyttävä hengittää. Askel rullasi, päivä oli ollut ensimmäinen TÄYSIN kivuton päivä sitten Kahvakuulan syntymän 11kk sitten. Koko päivän ajan oli ollut mahtavaa liikkua normaalisti, ilman jatkuvaa lantio/selkäkipua. Ajattelin jo hetken, että ongelmat ovat taaksejäänyttä elämää.
Kahden kilometrin jälkeen tutut kivut tulivat takaisin. Ensin vähän nipisti. Sitten lantio kallistui taakse, koska hermokipu ei salli lantion pitämistä juoksuasennossa alla, sitten koko vasen pakara ja takareisi meni kramppiin. Kympin juoksu lyhentyi kuuteen kilometriin ja äärimmäiseen v*tutukseen. Kotona kerroin lopettavani koko juoksun. Ihan turhaa tätä on jatkaa näin, kun tämä ei ole enää kivaa.
Mutta en minä oikeasti lopeta. Eiköhän tämä tästä. Liikkuvuuteni alkaa olla jo hyvässä kunnossa ja nyt on aika monipuolistaa liikuntaa. Kahvakuula kasvaa ja Kúulan jatkuva nostelu loppuu joskus. Tänään kävin Bodycombatissa. Kyllähän se sattui, mutta teki muuten hyvää.
Tulevat kisat aion kyllä juosta. Niitä ei edes tuo ilkeä hermo voi viedä pois.
]]>2012-08-03T22:28:01+03:002019-09-04T01:54:49+03:00https://endorfiini.vuodatus.net/lue/2012/08/ja-sitten-ei-kuljekaanEndorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Väliaika. Kahvia ja pullaa.]]>
Vihdoinkin juoksu taas pelittää! Katkeransuloiset itsesäälikyyneleet ovat nyt ainakin hetkeksi poissa ja tämä fiilis on kerrassaan mahtava.
Toissapäivänä lähdin lenkille rauhassa. Ajattelin kokeilla vaan. Katsoa miten menee. Mutta juoksu rullasi hyvin, kiihdyttelin ja päätin katsoa kympin ajan. Maalissa, siis tuossa kotipihassa, tein vielä pari Bimbo-ympyrää (pyörin tuota talon edessä olevaa autojen kääntöpaikkaa ympäri), koska piti saada kilometrit täyteen ja kappas kappas. Aika oli 49.26. Menin antamaan Mörököllille alafemmat, sitten yläfemmat ja vielä pusun päälle. Ajasta erinomaisen tekee sen, että juoksureitilläni on kiitettävän paljon sekä jyrkkiä että loivia ylämäkiä ja ilman lämpötila oli +25c. Kroppa toimi, jalat toimi, rytmi toimi.
Onnistuneesta lenkistä sisuuntuneena päätin juosta seuraavan kisan (meille hurahtaneille kaikki juoksutapahtumat ovat kisoja) mahdollisimman pian ja ilmoittauduin Kalajoen puolikkaalle 18.8. Aikatavoite on hurja 1.40. Suoraan sanottuna kaiken pitää mennä aivan nappiin ja ylikin sen tason, jos tuon ajan aion juosta. Mutta omasta mielestäni pitää olla tavoitteita, koviakin. Sellaisella "kattoo nyt" meiningillä ei KOSKAAN saa yhtään mitään tai jos saa, ei se TUNNU yhtään miltään. Jos tavoite ei rikkoudu Kalajoella, rikkoutuu se jossakin muualla. Aivan varmasti.
Tänään kävin matelemassa 9km. Enempään ei ollut muutaman tunnin yöunien jälkeen mahdollisuuksia. Kahvakuula, joka täyttää tänään 11kk, nukkuu nykyään erinomaisesti, mutta tulipahan vaan itse valvottua liian myöhään ja aamulla piti nousta jo kuudelta töihin, mutta tämän päivän lenkillä tapahtui jotain poikkeuksellista. Isolahden kohdalla tuli vastaan lenkkeilevä nainen, joka hymyili minulle kohdatessamme. Se tuntui niin hyvältä ja sillä jaksoi pitkään eteenpäin. On se hienoa huomata, kuinka pieni ele vaikuttaa noin positiivisesti.
Nyt, kun olen ollut töissä aktiivisesti reilun kuukauden, täytyy myöntää, että aika oman lapsen kanssa kotona on ainutlaatuista. Ei minusta koskaan kotiäitiä tule, mutta suhdetta työhön, harrastuksiin ja muihin menoihin puin parhaillani omassa päässäni. Tuo pieni, isomahainen poika, on vain hetken pieni, isomahainen poika. Kohta se on salaa kaljoitteleva, isomahainen poika, jolle äiti on välttämätön paha. Tänään huomasin tullessani töistä, että Kahvakuulalla oli ollut kova ikävä. Kahvakuula tuli kontaten hirmuista vauhtia eteiseen vastaan, halasi tiukasti kauan ja antoi monta märkää pusua poskelle. Äiti ei saanut poistua näkökentästä koko illan aikana. Jestas, kun mää rakastan tuota kuolaavaa räkänokkaa. Nyt on otettava väliaika.
]]>2012-07-31T20:42:01+03:002019-09-04T01:54:51+03:00https://endorfiini.vuodatus.net/lue/2012/07/valiaika-kahvia-ja-pullaaEndorfiinihttps://endorfiini.vuodatus.net/<![CDATA[Tylsä, tylsäre, tylsäst.]]>
Koska tuon yhdistetyn polvi- ja selkävamman takia treenit ovat jääneet viimeisten kolmen viikon aikana todella vähiin, on sitten ollut aikaa tehdä kaikkea muuta kehittävää puuhastelua. Lähinnä olen käyttänyt ne muutamat työltä ja lastenhoidolta liikenevät minuutit itseni säälimiseen ja yleiseen päänaukomiseen kaikille täysikäisille kanssa-asujilleni, mutta olen myös leiponut kakun. Kyllä, leivoin kakun. Suurin teko sitten maratonin juoksemisen.
Jos en voi kertoa teille juoksusuunnitelmistani tai siitä mahtavasta fiiliksestä, jonka saan juostessa, otan vapauden muuttaa blogini hetkellisesti leivontablogiksi ja auttaa muita uusavuttomia perheenäitejä tekemään itsestänne sukulaistenne silmissä kodinhengettären. Ainakin hetkeksi.
Elämäni ensimmäinen marsipaanikakku:
1. Osta valmis kakkupohja, jossa on kaksi kerrosta (väliä). Prisma on hyvä. Älä edes yritä tehdä sitä itse. Ei se onnistu kuitenkaan.
2. Tee mansikoista tehosekoittimella mössöä. Tunge se pohjien päälle.
3. Viipaloi kaksi banaania. Laita ne mansikkamössön päälle.
4. Osta hyla-rahkaa ja hyla-kermaa. Ne on makeampia, joten ei tarvitse sählätä sokerin kanssa. Sitä menisi kuitenkin liikaa. Tee mansikkarahkaa eli sekaisin purkki maitorahkaa, vatkattu purkki kermaa ja mansikoita. Unohda jotkut vähärasvaiset kermat. Ne ei toimi. Ne on muka hyviä, mutta ei ne ole. Älä edes kokeile. Trust me. Ei toimi. Lopeta nyt sen ajatteleminen. EI NE TOIMI!!!
5. Levitä rahka pohjien päälle.
6. Sitten vaan kakku kasaan.
7. Koska kakkuun tulee marsipaanipinta, päällystä se kermalla. Juu, ihan itse tiesin tämän. Tiedän myös piin sataseitsemänkymmentäviisi desimaalia ulkoa.
8. Kauli marsipaani tomusokerin päällä. Marsipaania saa valmiissa pötköissä. Prisma toimii taas. Osta varmuuden vuoksi kaksi pötköä. Ai, miksi? Katso kohta 9 ja 10.
9. Jos käy näin. Lisää tomusokeria.
10. Jos käy uudestaan ja uudestaan kuten kohdassa 9, älä menetä hermojasi. Se on vaan vitun marsipaania. Ja tuskin kenelläkään on parempaa tekemistä kuin kaulia sitä vitun marsipaania reilu tunti edes takaisin sellaiseksi helvetin levyksi, joka jää koko ajan kiinni tuohon perkeleen pöytään, vaikka lisäät sitä saatanan tomusokeria melkein koko perkeleen paketin.
11. Kun marsipaani on vihdoinkin kakun päällä, tee kulmakarvat mustasta marsipaanista.
12. Lisää silmät.
13. Ja lisää nokka.
14. Nyt kakku on aivan täynnä tomusokeria ja sormenjälkiä, joten laita se päiväksi jääkaappiin. Aamulla marsipaani on mukavan kosteaa ja pinta aivan tasainen. Lisää kynttilät ja yhteinen synttärikakku miehen Seiskaveelle ja serkulleen Viisiveelle on valmis.
Kahvakuula täyttää kuukauden päästä yksi. Mulla on niin valtava, kunnianhimoinen kakkusuunnitelma, että itsekin toivon pääseväni pian treenaamaan täysipainoisesti (täysipäisesti). Tämä ei ole normaalia.
Mutta olenhan minä pikkuisen juossutkin. Eilen vetäisin kymmenen kilometriä 55 minuuttiin. Ajasta kolme minuuttia autoin erästä hätääntynyttä poikaa, joten ei se kunto nyt ole ihan kokonaan kadonnut. Tuo psyyke vaan luulee niin. Jos kuitenkin totta puhutaan, lenkki oli täyttä tuskaa. Polvi toimii edelleen hyvin, mutta alaselkä ja lonkka olivat tulessa koko juoksun ajan. Mutta hiljaa hyvää tulee. Kyllä tää tästä. Ja jos tää ei tästä, saa Kahvakuula sellaisen synttärikakun, että sellaista ei ole nähty tällä planeetalla. Muille planeetoille se on varmaankin ihan peruskauraa.
