28.5.2011 istuin keittiön pöydän ääressä ja seurasin tietokoneelta reaaliaikaisesti kavereiden väliaikatuloksia Tukholman maratonilta. Vuotta aikaisemmin, kesällä 2010, olin juossut ahkerasti Helsingin katuja tavoitteena Amsterdamin maraton, mutta telottuani Bodycombatissa tuon tuhoon tuomitun vasemman polven jälleen kerran, loppuivat lupaavasti alkaneet juoksuharjoitukset siihen. Koko syksyn nautin yogassa, pilateksessa, kuntosalilla ja tein kevyitä kävelylenkkejä. Kun vihdoinkin polvi saatiin toiminnallisella teippauksella juoksukuntoon, kauan odottamani kaksi viivaa pamahtivat testiin. Jo raskauden ensimmäisellä kolmanneksella kävi selväksi, että reipas kävelykin aiheuttaa kivuliaita supistuksia, joten liikuntatarjottimeni kaventui Bodypumpiin ja kuntosaliharjoitteluun.

Tukholman maratonin jälkeisenä päivänä Facebookiiin alkoi tulvia kavereiden kuvia juoksusta ja hehkutuksia tilapäivityksiin. Mun oli pakko päästä mukaan seuraavana vuonna. Tutkin keskustelupalstoja ja tein asiasta muutaman aloituksen. Laskettu aikani oli syyskuun lopulla. Jos raskaus menisi kaksi viikkoa yli, olisi maratoniin aikaa tasan kahdeksan kuukautta. Sain palstoilla suunnitelmilleni täyden tyrmäyksen ja hyvä niin - motivaationi kasvoi kaksinkertaiseksi.

Seuraavana päivänä tein itselleni tarkan suunnitelman. Ruokavalio, painonpudotus tahti ja ennenkaikkea treenisuunnitelma. Ja kaikki tämä alkaisi välittömästi synnytyksen jälkeen. Raskausaikana jatkaisin kuntoilua neljästi viikossa ja välttäisin turhaa painonnousua. Tämän maraton-suunnitelman avulla jaksoin koko tuskaisen kesän ja onnekseni reilu kolmikiloinen vonkale näki päivänvalon jo elokuun viimeinen päivä. Siitä päivästä aloitin suunnitelmani toteuttamisen.

Tähän mennessä harjoitukset ovat lähteneet hyvin käyntiin. Viikko synnytyksestä tein ensimmäisen tunnin reippaan kävelylenkin, neljä viikkoa synnytyksestä kävin juoksemassa 30min. ja seuraavalla viikolla pidensin lenkin jo tuntiin, koska juoksu tuntui todella hyvältä. 

Nyt on tasan kuukausi puolimaratoniin, jolla yritän saada paremman lähtönumeron Tukholmaan. Testijuoksujen ajat näyttää hyvältä, juoksuasento on löytymässä uudelleen. Suurin työ on nyt keskivartalon vahvistamisessa, jotta jaksan pitää juoksuasennon pystyssä ja annan jaloille mahdollisuuden viedä juoksua optimaalisesti eteenpäin.

Ai niin! Joku joskus totesi, että en pysty juoksemaan maratonia alle 4 tunnin. Mitäs veikkaatte aikatavoitteeksi?


Tänään oli kiire. Liian kiire. Onneksi sentään sain tehtyä lapselle seuraavan viikon sapuskat. Lihaporkkanaperunakukkakaalisosetta.


 
   
Mutta huomenna pääsee taas juoksemaan!