23 päivää Tukholman maratoniin, suurin piirtein saman verran päiviä valmistumiseen. Kulttuurituottaja AMK. Haluan sen.

Yleisin kysymys on, että mitä se kulttuurituottaja oikein tekee? Mistä minä sen tietäisin, mutta minä ajattelin tehdä kaikkea kivaa.   

Suoraan sanottuna olen unohtanut koko maratonin. Enää ensi viikko aikaa kirjoittaa opinnäytetyö ja sen aihe on edelleen harkinnassa päässäni. Se on ollut harkinnassa jo viikon verran ja edistystä ei ole tullut. Jos reilun viikon päästä pidän käsissäni valmista opinnäytetyötä, itken kuin pieni lapsi ja syön pienen käpykakkuleivoksen. Kokonaisen käpykakun sai vasta Suomen mestaruudesta.

Toisaalta toivon, että Tukholma olisi jo pian ohitse. Jalat palavat halusta juosta nopeampaa matkaa. Kymppitonni, kymppitonni, kymppitonni. Veteraanien SM-kisoihin en osallistu ennen kuin testijuoksut menevät alle 43min. Veikkaan, että tähtäin menee vuoden taikka kahden päähän. Syksylle haluan vielä juosta yhden puolikkaan, jossa haluan tiputtaa huhtikuista aikaani ainakin minuutin.

Äitiyslomaa jäljellä alle kuukausi. Virallinen päättymispäivä on perjantai 8.6, jolloin täytän 35v. Mahtavaa aikaa, kiireistä aikaa, mutta se oli tämän äidin oma valinta. Nyt on aika kääntää katse kohti työunelmia. Verkot unelmavesille heitetty, yksi suuri haavekala jäänyt pikkuisen kiinni. Jännittäviä aikoja eletään. 

Yksi juttu vaan, johon olen ikäisissäni törmännyt: Ikä ei ole este. Lapset eivät ole este haaveiden toteutukselle. Ne on tekosyitä olla tekemättä jotakin. Itse elän nyt ylivoimaisesti parasta ja energisintä aikaa elämässäni. En halua moittia, vaan kannustaa ja olla motivoiva. Avatkaa ovet, ottakaa ensimmäinen askel. Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Älkää piiloutuko ikänne taakse nuoret ihmiset! Elämä on asenne! Ikä on asenne!

Sunnuntaina pääsen viettämään ensimmäistä kertaa äitienpäivää. Äidiksi tuleminen oli suurin ja kipein haave. Nyt se on vihdoinkin totta!

       

Päivällä oltiin Bebiksen kanssa jumpalla ja nyt illalla käyn tuuraamassa Bodyattackin, joten kohta saan hyppiä ja pomppia niin, että sielu kiittää.