Viimeksi keskiviikkona oli lenkillä kiva seurata ihmisiä valumassa kesäiseen iltaan kilisevin kassein. Tänään perjantaina oli sama juttu, vaikka keli ei niin kesäinen ollut. Ei olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että juokseminen menee hyvien bileiden edelle. Mutta se menee. Kirkkaasti. Juoksemisesta tulee niin euforisen hyvä olo. Känni ei yllä lähellekään. Se fiilis on vaan niin mahtava, että joskus tekisi mieli itkeä. Ja joskus itse asiassa itkenkin, kun on vaan niin hyvä olla.

Olen hurahtanut totaalisesti juoksemiseen. Elämäni kellotetaan juoksutreenien tahtiin, pyörin juoksufoorumeilla, puhun juoksemisesta, haluan oppia lisää juoksemisesta. Ja viisi vuotta sitten tämä oli mielestäni maailman tylsin laji. Nyt nautin älyttömästi, kun saan olla ajatuksieni kanssa ja ihailla luontoa, katsella taloja ja hymyillä vastaantuleville ihmisille.

Synnytyksen jälkeen juokseminen ei todellakaan ollut nautinnollista, mutta jostain oli aloitettava. Täytyy myöntää, että myös silloin nautin juoksemisesta, koska pelkkä kova liikunta pitkän tauon jälkeen sai suupielet vääntymään ylöspäin. Mutta ne juoksemisesta aiheutuneet hyvänolon tunteet tulivat paljon myöhemmin. Ei saa lannistua, vaikka juoksu ei tunnu alussa hyvältä. Pysyttele rauhallisissa vauhdeissa. Katsele ympärillesi. Nauti, että pystyt. Tsemppiä!

Tänään nautin hymyillen viimeisestä illasta hetkeen Tampereella. Köpöttelin rauhallista vauhtia Epilä - Kaarila - Hyhky - Tahmela - Varalan mutka - Pyynikin näkötorni. Takaisin tullessa oikealla Näsijärvi, vasemmalla Pyhäjärvi. Juoksin ristiin rastiin Pispalaa, portaita ja ihailin kauniita taloja. Olen juuri niitä kyttääjiä, jotka katselevat ikkunoista salaa sisään ja kuvittelevat talojen mennyttä elämää. 1h 18min. Lipsahti. Tänään piti olla 45min. palauttavaa pörinää.

Pyhäjärven rannasta.

  

Pispalaa.



Vauhti kiristyy. Tukholman jälkeen saan treeniohjelman, joka tähtää kovempiin tuloksiin ja kovempiin treeneihin. Ensi viikolla saan juoksuvyön, johon saan lenkille juotavaa ja uuden sykemittarin, josta näkee kilometrivauhdin. Homma alkaa olla hallussa!