Viikon päästä tähän aikaan tasan vuoden kestänyt suunnitelma juosta maraton on tullut tiensä päätökseen ja on aika lipua Tukholmasta kohti kotia. Jos pystyn kävelemään laivalle. Puolikkaan jälkeen huhtikuussa olin niin pökkelö seuraavan tunnin, että en uskaltanut kantaa Bebistä. Palautuminen puolikkaasta kävi kuitenkin yllättävän nopeasti.

Tänään käytiin syömässä kaupungilla ja kahdentoista jälkeen katselin kelloa. Viikon päästä olen juoksemassa. Tukholmassa. Maratonilla. Vihdoinkin. Ja itkuhan siinä pääsi Chicken Pocketini äärellä. Miten ihmeessä maratonin juokseminen herättää ihmisissä niin suuria tunteita? Tai kyllähän minä sen tiedän. Tavoite - päämäärä - päämäärän saavuttaminen. Parasta.

Kävin vähän ostoksilla. Eilisen lenkin jälkeen tajusin, että yli +17c ilmassa on juostava shortseilla ja hihattomalla paidalla.

 

Craftin juoksupaita, joka on tarpeeksi iso kainaloista ja Niken juoksushortsit lahkeellisilla alushousuilla. Testaan nämä huomenna Bodyattackissa ja ensi viikolla lenkillä. Jos shortsit vähänkin kinnaa tankkauksen jälkeen (eli jos perä äkillisesti leviää), otan vastaavat mustat, joita olen pitänyt pari vuotta tunneilla. Näiden uusien shortsien lahkeet olivat vaan tiukemmat ja siten pysyisivät tiukemmin paikalla.

Tulee varmaan mielenkiintoinen Bodyattack-tunti huomenna. Ajattelin myös testata nyt geeliä ja urheilujuomaa tyhjään mahaan. Kaikki nämä olisi pitänyt testata jo ajat sitten, mutta tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista eli en vaan ole ehtinyt (eli jaksanut). Toisaalta en usko, että vatsani niihin reagoi millään tavalla. Tässä on eletty aika monta vuotta lisäravinteilla muutenkin ja tämä vatsa ei pienestä hätkähdä (muistan tämän lauseeni sitten, kun ripuli iskee salaman tavoin ja vessaan on vielä pari kilometriä).

Toissapäivän ostin ensimmäiset sukat muutamaan vuoteen ja olihan noilla ihan erilaista juosta, kun Hennesin nilkkasukilla.



Nyt vaan odotellaan sääennustuksia Tukholmaan. Unelmakeli olisi ehdottomasti +13c, pilvinen ja edellisyönä olisi satanut. Lämpimämpää tulee tietenkin, mutta ei sekään haittaa. Nyt on releet kaikkiin sääolosuhteisiin. 

Maanantaina alkaa uusi työ juontajana radiolla. Lauantaina Tukholman maraton. Alkuviikosta ratkeaa myös yksi mahdollinen unelmaprojekti, jos mun puhelin soi. Voi, kunpa se soisi. Vähän on jännitystä ilmassa. Ihan vähän vaan. Vähemmänkin riittäisi, mutta onhan tämä mahtavaa. Kaksi vuotta sitten päätin tehdä elämästäni näköiseni ja kurotella sinne, mistä en ennen edes uskaltanut haaveilla. Nyt tuntuu hyvältä. Toivottavasti en itke koko maratonia. Menee turhan paljon energiaa.

Ennen puolikasta tein viimeisen lenkin Samin kanssa. Tuntui hyvältä, että Sami sai olla osa tavoitetta. Juoksin paikallani, kun Sami pissasi tai haisteli ja välillä mentiin lujempaa, välillä hitaampaa. Teen saman ensi viikolla, koska muutama vuosi sitten rakas Sami oli elämänmuutokseni ensimmäinen palikka.