Vihdoinkin juoksu taas pelittää! Katkeransuloiset itsesäälikyyneleet ovat nyt ainakin hetkeksi poissa ja tämä fiilis on kerrassaan mahtava.

Toissapäivänä lähdin lenkille rauhassa. Ajattelin kokeilla vaan. Katsoa miten menee. Mutta juoksu rullasi hyvin, kiihdyttelin ja päätin katsoa kympin ajan. Maalissa, siis tuossa kotipihassa, tein vielä pari Bimbo-ympyrää (pyörin tuota talon edessä olevaa autojen kääntöpaikkaa ympäri), koska piti saada kilometrit täyteen ja kappas kappas. Aika oli 49.26. Menin antamaan Mörököllille alafemmat, sitten yläfemmat ja vielä pusun päälle. Ajasta erinomaisen tekee sen, että juoksureitilläni on kiitettävän paljon sekä jyrkkiä että loivia ylämäkiä ja ilman lämpötila oli +25c. Kroppa toimi, jalat toimi, rytmi toimi.

Onnistuneesta lenkistä sisuuntuneena päätin juosta seuraavan kisan (meille hurahtaneille kaikki juoksutapahtumat ovat kisoja) mahdollisimman pian ja ilmoittauduin Kalajoen puolikkaalle 18.8. Aikatavoite on hurja 1.40. Suoraan sanottuna kaiken pitää mennä aivan nappiin ja ylikin sen tason, jos tuon ajan aion juosta. Mutta omasta mielestäni pitää olla tavoitteita, koviakin. Sellaisella "kattoo nyt" meiningillä ei KOSKAAN saa yhtään mitään tai jos saa, ei se TUNNU yhtään miltään. Jos tavoite ei rikkoudu Kalajoella, rikkoutuu se jossakin muualla. Aivan varmasti.

Tänään kävin matelemassa 9km. Enempään ei ollut muutaman tunnin yöunien jälkeen mahdollisuuksia. Kahvakuula, joka täyttää tänään 11kk, nukkuu nykyään erinomaisesti, mutta tulipahan vaan itse valvottua liian myöhään ja aamulla piti nousta jo kuudelta töihin, mutta tämän päivän lenkillä tapahtui jotain poikkeuksellista. Isolahden kohdalla tuli vastaan lenkkeilevä nainen, joka hymyili minulle kohdatessamme. Se tuntui niin hyvältä ja sillä jaksoi pitkään eteenpäin. On se hienoa huomata, kuinka pieni ele vaikuttaa noin positiivisesti.

Nyt, kun olen ollut töissä aktiivisesti reilun kuukauden, täytyy myöntää, että aika oman lapsen kanssa kotona on ainutlaatuista. Ei minusta koskaan kotiäitiä tule, mutta suhdetta työhön, harrastuksiin ja muihin menoihin puin parhaillani omassa päässäni. Tuo pieni, isomahainen poika, on vain hetken pieni, isomahainen poika. Kohta se on salaa kaljoitteleva, isomahainen poika, jolle äiti on välttämätön paha. Tänään huomasin tullessani töistä, että Kahvakuulalla oli ollut kova ikävä. Kahvakuula tuli kontaten hirmuista vauhtia eteiseen vastaan, halasi tiukasti kauan ja antoi monta märkää pusua poskelle. Äiti ei saanut poistua näkökentästä koko illan aikana. Jestas, kun mää rakastan tuota kuolaavaa räkänokkaa. Nyt on otettava väliaika.