Olipas mukava viikonloppu. Veljenpoika 13v. oli viikonlopun meillä kylässä ja Mörökölli oli viikonlopun reissussa. Oliko viikonlopun mukavuus suoraan verrannollinen Mörököllin poissaoloon? Ilkeää. Muahaha.

Eilen oltiin porukalla lenkillä. Veljenpoika polki vieressä pyörällä ja Kahvakuula istui juoksurattaissa. Kahden minuutin juoksun jälkeen kipu alkoi jälleen lantiossa, mutta loppui lähes samantien. Juoksu oli nautinnollista ja tuntui todella hyvältä. Veljenpoika kannusti ja piti seuraa. Tädin mieltä lämmitti ihmettelyt siitä, että olin todellakin juossut maratonin ja vieläpä jopa nopeampaa kuin juoksin eilisellä lenkillä. Se oli mun Täti Cool-hetki.

Kahvakuula nyt aloitti tuttuun tapaan kiukuttelunsa puolen tunnin juoksun jälkeen, mutta tällä kertaa olin varautunut Marie-keksein ja se toimi loistavasti. Keksiä vaan suu täyteen niin johan loppui ininä kuin seinään.


       
Tällä hetkellä olen todella positiivinen tuon selän suhteen, koska myös tämä päivä on mennyt lähes ilman kipuja. Toivon niin paljon, että saisin treenata edes muutaman kuukauden tiiviisti. Kesäkuun alun Tukholman maratonin jälkeen annoin kropan toipua vajaan viikon ja juuri, kun treenien piti alkaa, tulin kipeäksi. Olin todella kipeänä flunssassa melkein kolmatta viikkoa. Sitten ehdin treenaamaan kokonaiset kaksi viikkoa ja tuo polvi/selkävamma alkoi vaivaamaan. Tämä treenikesä meni siis aivan penkin alle, mutta ehkä tästä kaikesta sain ammennettua uutta tietoa itsestäni ja kehostani tulevia treenikausia ajatellen.

Voi, kun haluan juosta. Voi, kun haluaisin pystyä juoksemaan lähes päivittäin. Juoksukengät jalassa mulla on hyvä olla. Joitakin vuosia sitten olin yksin Islannissa keskellä maailman kauneinta sinistä. En ole ikinä nähnyt niin sinistä taivasta, en niin sinistä merta. Siellä tunsin sen saman kuin juostessa. Rauhan ja ajatuksien tyhjyyden.



Tapasin Reykjavikissä Johnnyn, joka kysyi intohimoani. En osannut vastata hänelle. Ei minulla ollut intohimoa. Ei mihinkään, mutta kaipasin sitä. Kaipasin sitä paloa johonkin asiaan, johonkin, jonka ajatteleminenkin saisi sykkeeni nousemaan. Miksi minulla ei ollut intohimon kohdetta? Asiaa, jonka tekemisestä nauttisin. Asia jäi vaivaamaan minua pitkäksi aikaa. Nyt vuosien päästä, kun annoin intohimolle oikean mahdollisuuden ensimmäistä kertaa, löysin vihdoinkin intohimoni juoksusta ja sain sen myös kertoa ylpeänä Johnnylle. Kohtaamisemme oli aikoinaan lyhyt, mutta se oli yksi niistä hetkistä, jotka antoivat elämälleni tämän suunnan. 

Kun Kahvakuula kasvaa, me lähdetään ihmettelemään maailman kauneinta sinistä. Ja Mörökölli tulee mukaan.