Kahvakuula täytti sitten vuoden ja taisi kahden päivän juhliminen viedä pienestä kuulasta kaikki mehut. Kuumetta 38,7 ja Kahvakuulasta on tullut puolityhjä Fitball. Puolitoista tuntia itkevän lapsen kanssa pääterveysasemalla onneksi riitti ja pääsimme lääkärille. Koska puhuimme ruotsia. Koska lääkäri ei puhunut suomea. Yhtään. Mutta en jaksa tästä nyt kommentoida. Olin vain iloinen, että osasimme ruotsia. Ei siinä mitään. Parin tunnin odottelun jälkeen olisin varmaan puhunut jo ihan mitä vaan.

Viime yönä Kahvakuula heräsi puolen tunnin välein. Monesti en ollut vielä edes nukahtanut uudelleen, kun uusi lähtö jo pinnasängyn luo tuli. Nyt ollaan kaksi väsynyttä vanhempaa, jotka mielenkiinnolla odottavat ensi yötä. Muu elämä laitetaan nyt pauselle siksi aikaa, kunnes Kuula on terve. Tämän päivän pitkä lenkki 24km jää nyt väliin. Näytelmäkerhoon ehtii ensi viikollakin. Juuri nyt Kuula heräilee kymmenen minuutin välein ja rauhoittuu vasta sylissäni, joten tämä syli ei mene nyt minnekään.

Viikolla treenit menivät ihan hyvin, vaikka 3/4 lenkeistä EI sijoittunut välille klo 9.00 - 21.30. En nyt jaksa murehtia juoksemista. Se Tampereen puolimaraton  menee varmasti ihan hyvin. Tiedän, että pystyn juoksemaan 13km sitä vauhtia, että pääsisin puolimaratonin alle 1.40. Tiedän kyllä, että siitä uupuu vielä 8km. Kisafiilis vie 2km, hyvät valmistelut ennen juoksua tiputtaa 1km ja asenne ratkaisee 2km. Jätän onnelle nuo viimeiset 3km. Kauden alkuperäinen tavoite oli kuitenkin alle 1.45, joten sen nyt rikon vaikka unissani, koska jo huhtikuussa meni 1.45.41. 

Äsken Kahvakuula taas heräsi ja Sami on selvästi huolissaan kaveristaan. Sami kipitti vauhdilla pinnikselle katsomaan kaveriaan ja yritti nuolla kaverinsa kättä.



Toivottavasti Kahvakuula on taas pian kunnossa ja kaverukset pääsevät leikkimään. 
 

Se, että mulla on aikatauluongelmia, on tuttu juttu. Tämä kiire ei ole enää mielentila, vaan totista totta.

Juonnan tällä viikolla viisi iltapäivälähetystä radiolla.
Tapaan yksitoista Personal Trainer-asiakastani vähintään kerran tällä viikolla - suurimman osan kahdesti.
Käyn juoksemassa melkein 70km eli viisi juoksutreeniä.
Suunnittelen ja kuvaan vaalitiimini kanssa vaalivideoni.
Käyn hierojalla.
Perustamani aikuisten näytelmäkerho Ankka aloittaa sunnuntaina toimintansa.
Pidän Kahvakuulalle kahdet synttärit kakkuineen.
Kirjoitan lopputyötäni.

Että sellaista. Laiska se töitään luettelee.

Kiire mielletään helposti negatiiviseksi, mutta tähän tottuu. Kiireen saa hallintaan. Sormet syyhyää, kun tahti kiihtyy. Välillä on raskasta, jos yöllä on vierähtänyt pinnasängyn laidalla notkuessa muutama tunti, mutta muuten elän kyllä tällä hetkellä elämäni tähtihetkiä. Välillä kuulen soraääniä suoraan tai epäsuorasti, lähinnä ihmettelyä pienen lapsen äidin ajankäytöstä ja toteamuksia siitä, kuinka vähän aikaa lapset ovat pieniä. Mutta älkää huoliko, kyllä tuo Kahvakuula ainakin vielä tänään minut tunnisti kotiintullessani!

Totta puhuen teen suuren osan menoistani yhdessä Kahvakuulan kanssa tai Kahvakuulan jo mentyä nukkumaan. Ei ole helppoa lähteä pitkälle, yli kahden tunnin lenkille iltamyöhään tai juoksemaan vetoja aamuseitsemältä lähes maksimisykkeillä, kun kropassa ei ole yhtään energiaa yön jäljiltä. Töitä yritän myös karsia. Otan vain Fustra Personal Trainer-asiakkaita, jotka voivat treenata aikaisin aamulla tai viikonloppuisin, jotta saan olla illat kotona. Siksi teen välillä lähes päivittäin töitä. Tietokoneen avaan Kahvakuulan mentyä nukkumaan. Ja juoksurattaathan on kovassa käytössä. 

Olin eilen illalla pitkällä lenkillä 2h ja 13min. Puhuin puhelimessa 2h ja 10min. Oli oikein mieltä virkistävä lenkki. Kroppa ei oikein tykännyt. 

27 päivää Tampereen puolikkaaseen ja aikatavoitteeseen 1.40. Nyt suoraan sanottuna pelottaa. Tämä tarkoittaa, että mun pitäisi juosta oikeasti kovaa. Yhtään treeniä en jätä väliin. Yhtään lihashuoltoa en jätä väliin eli kiitos ja hei. Nyt keppi käteen ja Fustraamaan!



  
 

Eilen odottelin Mörökölliä kotiin eteisessä lenkkivermeet päällä. Puoli tuntia. Eteisessä. Lenkkivermeet päällä. Vihdoin kello 21.30 auto ajoi pihaan ja singahdin vihaisena ovesta pihalle. Mutisin jotain painokelvotonta yhteen puristettujen hampaideni välistä ja kiihdytin lenkkareillani pois pihasta lisäten volymea Offspringiin.

Kohta puhelin soi. Mörökölli. Suollan suustani lähes kaikki osaamani kirosanat ja lyön luurin korvaan. Miksi aina, AINA, sinun tarpeesi menevät minun tarpeideni edelle? Miksi?

Tulossa viikon rankin lenkki. Lämmittelen pari kilsaa ja huomaan ihmetyksekseni, että pääsen ensimmäistä kertaa sitten Tukholman maratonin oikeaan juoksuasentoon. Polvi nousee ylös ja juoksen VIHDOINKIN päkijöillä. Askel lentää eteenpäin ja mielen valtaa flow. Se on se tunne, kun et edes tunne. Et edes ajattele. On vaan mahtava olo ja tuntuu kuin koko kroppa olisi kokovartalopuudutuksessa. Sykkeet nousee ja pistät lisää vauhtia. Aivan mahtavaa. Reilun kahdeksan kilometrin jälkeen on aika treenin raskaimman osuuden: Pitäisi juosta lähes täysillä 2km. Bring it on! 

Treenin jälkeen jäähdyttelen vielä pari kilsaa ja nautin tästä fiiliksestä. Kuinka juoksu voikaan tuntua näin hyvältä? 

Kotipihan lähestyessä palaa mieleeni tapahtumat ennen lenkkiä. Tota tota. Mörökölli oli myöhässä vain 20min. Tota tota. Tarkemmin muisteltuani ei kyllä oltu edes puhuttu mistään ajasta mitään. Tota tota. Mörökölli oli töissä, ei missään lorvimassa. Tota tota. Olisikohan nyt syytä katsoa siihen samaan peiliin, johon muutenkin tykkään katsella. Tota tota. Taitaa olla anteeksipyynnön paikka. Tota tota.

Tänään yritän olla taas aikuisempi kuin eilen. Huomisesta en lupaa mitään.


  
Kahvakuula ja Sami makoilee lattialla tyynyillä. On aina yhtä kiva seurata tätä parivaljakkoa. Varsinkin aamuisin, kun koira ja vauva tervehtivät toisiaan yön eron jälkeen.   


     

Aamulla revin itseni väkisin ylös sängystä, vaikka vaihtoehtona olisi ollut pitkästä aikaa rauhallinen aamu kotona. Lenkin ainoa mahdollinen ajankohta oli heti aamusta, joten valinta oli kuitenkin selkeä. Vähän hiilaria koneeseen ja Sami hihnaan. 

Kolme kilsaa Sami jaksoi juosta kanssani, mutta sitten väsynyt koira pääsi takaisin vaatekaappiin jatkamaan aamu-uniaan. Minä jatkoin vielä yhdeksän kilsaa tuon kolmen kilsan päälle ja tein kuusi kappaletta 45 sekunnin mäkivetoja. Kaiken kaikkiaan treeni vei 1,5h.   

Lenkillä mietin, että kuinka paljon olen loppujen lopuksi valmis tekemään tämän suuren unelmani eteen. Kuinka paljon olen valmis uhraamaan sen takia. Harjoitukset kovenee, ne vievät enemmän aikaa ja tämä "harrastus" myös maksaa. Pelkkä valmentaja ja hieronnat vievät muutaman satasen kuussa. Puhumattakaan kisamaksuista. Ja matkoista niihin. Tai yöpymisistä siellä. Nyt tarvitsisin kahdet uudet juoksukengät.

Tälläkin viikolla juoksen lähes jokaisen vapaan hetkeni. Ei ystäviä, ei kahvittelua, ei juuri muita harrastuksia.

En tiedä, kuinka pitkälle olen valmis menemään, mutta sen tiedän, että nyt mun on hyvä olla.

Tässä on menossa 16 päivän työputki. Välillä on muutama palkallinen työtunti päivässä ja välillä niitä palkkatöitä on aamusta iltaan kahdessa eri työpaikassa. Muutenhan työpäivä alkaa Kahvakuulan herätessä ja loppuu Kuulan nukahdettua, joten vähiin käy vapaa-aika. Mörökölli on kuitenkin illat töissä, joten juoksuaikojen järjestäminen on välillä edelleenkin todella haastavaa. Mutta haastavaa tai ei - se aika on löydettävä. Uudet haasteet odottavat jo juoksijaansa ja minun matkani juoksumaahan on vasta alkanut.

Reilu viikko sitten voitin ensimmäisen juoksukisani. Mustasaaren puolimaratonin yhteydessä järjestettiin varttimaratoni eli 10,5km juoksu. Osallistujia ei ollut montaa, mutta oman sarjan voitto se sieltä tuli ajalla 48.35. Aika olisi voinut olla kovempi, mutta ennen juoksua olin kuuteen viikkoon juossut vain kaksi hyvää lenkkiä selän ja polven särkyjen takia, joten olisi se nyt ollut outoa, jos kovempaa olisi päässyt. Kympin juoksin 46 minuuttiin, joten tuosta pitäisi ottaa helposti pari-kolme minuuttia pois. Olin myös kisan nopein nainen "och den snabbaste kvinnan är..." ja sain suorituksestani ensimmäisen pokaalini.

 

Seiskavee laittoi sen meidän olohuoneen vitriiniin ja kysyi, saako laittaa muutkin juoksumitalini sinne. Ihana. Yleensä kaikista juoksutapahtumista saa muistomitalin ja olihan mulla se mitali kevään puolimaratonilta Maskusta, kun olin sarjani neljäs. Juoksussa taistelen AINA ensisijaisesti itseäni vastaan, mutta kyllähän nämä tunnustukset mieltä kutittelee. Olen kuitenkin harrastanut juoksua vasta aktiivisesti puoli vuotta, josta olen ollut reilun kuukauden loukkaantuneena.

Seuraava koitos on sitten Tampereen puolimaraton 23.9. Puolimaratonin reitti tekee kiepin Ratinan stadionilla, joka tulee olemaan upeaa. Siellä sitä käytiin katsomassa Ilveksen jalkapallomatseja ja yleisurheiluskaboja isän kanssa kersana. Muutenkin tulee olemaan mahtavaa juosta lapsuutensa ja nuoruutensa katuja ja fiilistellä. Yleensä ne fiilistelyt  kyllä liittyvät kosteisiin iltoihin ja myötähäpeä on suuri, kun asioita putkahtelee mielen unohtuneista sopukoista.  

Syksyn koko maratonin ajankohta on vielä auki. Lähestyvät kunnallisvaalit vievät lokakuun viikonloppuja ja haluan käynnistää vaalikampanjani mahdollisimman pian. Tällä viikolla kuvataan vaalivideota. Hauskoja vaali-ideoita on keksitty punaviinillä ja ilman. Saa nähdä miten ne uppoaa ilman punaviiniä. Onneksi olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on todella samantapainen huumorintaju itseni kanssa eli yksi ääni on varma.  

Tammikuussa suuntaan sitten Kahvakuulan kanssa Gran Kanarialle juoksemaan Las Palmasin maratonia, mutta sitä nyt ehdin hehkuttamaan vielä monen monta kuukautta.

Ai ne tavoitteet. Puolikas Tampereella alle 1.40. Kokonainen Las Palmasissa alle 3.40. Ei muuta.