Joitakin vuosia sitten olin pääsiäisenä viikon verran yksin Islannissa. Koskaan en ole nähnyt mitään niin sinistä kuin Islannin taivas ja meri. Katselin nähtävyyksiä, kävin kylpylässä, näin kuumat lähteet ja vesiputoukset, treenasin, kävin monta kertaa leffassa ja kävelin paljon. Puuton laavamaa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja haluaisin palata sinne pian uudelleen.



Päällimmäisenä Islannista on jäänyt mieleen rauha. Pääsiäinen oli hiljentänyt pääkaupungin ja kaduilla oli rauhallista. Joskus kaipaan sitä seesteisyyttä, jonka toin mukanani Suomeen. Se katosi elämän viedessä taas mennessään, mutta sydämessäni muistan edelleen, miltä se tuntuu ja soisin jokaiselle palan Islantia.



Viime vuonna pääsiäisenä olin raskaana ja söin mämmiä kerman kanssa. Se närästi, joten söin lisää mämmiä kerman kanssa. Sen jälkeen närästikin sitten yötä päivää koko loppuraskaus. Selailin muutamia raskauskuvia tähän kohtaan, mutta oli pakko lopettaa, koska aika näköjään kultaa muistot.

Huomenna ajattelin panostaa. Kaivan pääsiäiskoristeet esille, laitan kevättä sisustukseen (sen verran, kun remontissa olevaa asuntoa voi pelastaa), ostan munat ja mämmit sekä haen tuolta lenkkipolun puskasta pajunkissoja. Nyt, kun se on sanottu ääneen, on se tehtävä. Lupaan vielä kuvia, joten nyt se ainakin on pakko tehdä.

Se olisi tämä lepopäivä lähestymässä loppuaan. Kroppa kiittää ja kumartaa, huomenna taas jatketaan harjoituksia!