Olen niin onnellinen.

Eilen olin radiolla töissä ja meidän kanssa samoissa tiloissa työskentelee myös hieroja Jari Lahti. Juontoni päätyttyä jäin juttelemaan hänen kanssaan tästä selkäongelmastani ja kuinka ollakkaan sattui hänellä olemaan aikaa vajaa tunti ennen seuraavaa asiakasta. Kahvakuula oli Mummulassa hoidossa, joten oli hänen vuoronsa yrittää.

Kolmen vartin sekä lukuisten perkeleiden jälkeen oli Jari urakassaan valmis. Kipu selästä ja lonkasta oli poissa. Lähdin varovaisesti liikkeelle ja odotin koko illan kivun palaavan. Mutta se ei palannut. Aamuyöstä selkä rupesi särkemään, mutta särky johtui käsittelystä, ei siitä raastavasta hermokivusta, josta olin kärsinyt jo melkein vuoden ajan.

Tänään olen nostellut Kahvakuulaa ensimmäisen kerran kuukausiin ilman kipuja. Olen kontannut lattialla ja nostellut tavaroita ilman tuskaa. Olen huomannut, kuinka hassusti kipu on saanut minut vääntymään mitä ihmeellisimpiin asentoihin, koska en ole pystynyt toimimaan normaalisti. Tänään lähdin myös juoksemaan. Se tunne, kun lähdin juoksemaan, on juuri se tunne, jonka vuoksi olen valmis tekemään melkein mitä tahansa. Irtonainen, kevyt, kivuton juoksu. Selkä on edelleen eilisestä käsittelystä jäykkä, mutta lonkan kipu on kokonaan poissa. Tunnen sen hermon edelleen siellä syvällä, mutta ainoastaan tunnen. Kipu on poissa.

On hyvin mahdollista, että jonkin ajan päästä kipu uusiutuu, mutta nyt tiedän, että sille voi tehdä jotakin. En enää koskaan laiminlyö lihashuoltoa, en koskaan. Saavuttaakseni Suomen mestaruuden minun on pidettävä tämä kroppa kunnossa. Se ei nuorru enää, palautuminen on entistä tärkeämpää. 

Juoksin tänään tuon peruslenkkini, joka on 9,5km pitkä. Lenkki kiertää Västervikistä Gerbyn kautta takaisin Västervikiin. Joskus pidennän lenkkiä ja käyn Strömsössä (kyllä vain, juuri SE Strömsö, jossa kaikki onnistuu) kääntymässä, jolloin peruslenkkiin tulee muutama kilometri lisää. Olen kiertänyt tätä samaista lenkkiä helmikuusta asti kolmesta neljään kertaan viikossa (pitkät lenkit teen muualla), joten tunnen lenkin jokaisen mutkan ja jokaisen talon. Kun aloin juoksemaan peruslenkkiä tämän vuoden helmikuussa, meni se aikaan 1h 2min ja olin ihan poikki. Silloin olin erittäin epäuskoinen siihen, että selviäisin joskus maratonista, joka oli yli neljä kertaa pidempi matka, alle neljään tuntiin. Mutta niin se vaan mennä lompsahti alle neljään tuntiin ja komeasti. Nykyään juoksen lenkkini noin 15 minuuttia nopeammin ja sekään ei juuri tunnu missään. Kylläpäs nyt tuli vähän isotteleva olo.

Rakkaalla lenkilläni on kaksi lempikohtaa.


   
Talo Västervikin tiellä. Sitten, kun olen vain luova, haluan työskennellä tuossa talossa ja olla kaiket päivät vain luova.



Maggaspark Västervikin tiellä. Olen nimennyt tämän hylätyn leikkipuiston nimellä "Maailman surullisin leikkipuisto". Olen juossut sen ohitse viimeiset puoli vuotta lukemattomia kertoja eri aikaan päivästä ja yhtään lasta en ole nähnyt siellä koskaan. Nämä laitteet jotenkin huokuvat alakuloa. Rikkaruohot kasvavat joka puolella ja hylätyt, ennen iloa tuottaneet laitteet, odottavat hymyileviä lapsia luoksensa. Kaikesta huolimatta, tämä on lempipaikkani lenkkini varrella, jota aina odotan.

Sellaista tällä kertaa. Nyt katselemaan olympialaisia ja venyttelemään. Valtakunnassani on kaikki vallan mainiosti.