Tänään on taas lepopäivä ja mieli käy kierroksilla. Mietin tulevia juoksuharjoituksia, eilistä lenkkiä sekä tuon edessäni avautuvan pihan kukkamaita, joiden asukeista en osaa sanoa ovatko ne kitkettäviä rikkakasveja vai oikeita kukkia. Samalla kirjoitan blogia terassilla ja vahdin vaunuissa nukkuvaa Kahvakuulaa. Kahvakuula ei suostu nukkumaan valjaissa, ja herättyään yrittää hypätä vaunuista alas, ääneti. En ole vielä ratkaissut tätäkään ongelmaa, joten istun tässä vieressä ihan vaan varmuuden vuoksi.

Eilen oli pitkä lenkki 17km. Vetäisin sen 1h 35 min. eli maratonvauhdilla mentiin. Auringonpaiste oli tuonut merenrantaan paljon vaasalaisia ja lenkkeilijöitäkin oli ilahduttavan paljon. Jätin auton keskustaan, juoksin Palosaaren sillalta merenrantaa pitkin aina Suvilahteen saakka ja muutamaa kiertoreittiä pitkin takaisin autolle. Takaisintulomatkalla Palosaaren sillalla tuli vastaan mies, jolla oli samanlainen, kirkkaankeltainen Tukholman marathon Finisher-paita päällä kuin minulla. Tervehdin iloisesti ja viittelöin sormellani paitaani, hänen paitaansa, paitaani, hänen paitaansa. En saanut vastareaktiota. Ainoastaan oudoksuneen katseen. Sitten tajusin. Se oli mies! Eihän se mitään juoksupaitoja tuijottele! Ja mun käsimerkki vaikutti lähinnä iskuyritykseltä: Sinä ja minä, sinä ja minä. Huoh. 

Lenkki meni hyvin, vaikka olo ei ole vieläkään normaali. Ehkä juoksin vähän turhan lujaa PK-lenkiksi (peruskestävyys), mutta joskus ei voi itselleen mitään. Välillä lenkin aikana tuntui niin hyvältä, että liikutuin. Olin niin onnellinen, että aurinko paistoi, säteet kimmelsivät merenpinnassa ja sain juosta tässä kauniissa maisemassa.

Huomiseksi on luvassa kovatahtinen lenkki ja vetoja. Nyt pitäisi ratkaista ongelma, kuinka aion toteuttaa treenit Kahvakuulan kanssa. Juoksurattailla ei voi juosta niin reippaasti ihan turvallisuussyistäkin ja jo rattaiden työntäminen nostaa sykkeitä normaalia korkeammalle. Yksi mahdollisuus on mennä Kaarlen kentälle (yleisurheilukenttä), laittaa Kahvakuula nukkumaan vaunuihin keskelle kenttää ja juosta huomiset treenit radalla. Vielä pitäisi keksiä, kuinka estän Kahvakuulan hyppäämästä vaunuista herätessään, jos olen juuri juoksemassa toisella puolella kenttää. Jälleen voi vain todeta, että ongelmieni ollessa tätä luokkaa, on elämästä helppo nauttia.

Taidan jatkaa tuon kukkapenkin tuijottamista ja hakea sisältä kepin. Pienet keppijumpat pihassa naapuruston iloksi on aina paikallaan.