Aamulla tarjoutui mahtava mahdollisuus lähteä aamulenkille, vaikka olo ei kovin kummoinen ollutkaan. Olon analysointia haittasi jo tutuksi tullut väsymys, joka on vain pahentunut Bebiksen sairastaessa toista yötä putkeen. En kuitenkaan voinut jättää mahdollisuutta käyttämättä, joten tossut jalkaan ja menoksi.

Viiden metrin jälkeen oli selvää, että ihan täysissä voimissa ei edetä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Gerbyn S-marketin kohdalla oli vaikeuksia päästä sauvakävelevän Paapan ohitse, oli peli onnistuneesta lenkistä menetetty.

Flunssassa tai jossakin vastaavassa taudissa siis ollaan, mutta positiivista tässä on se, että tämä tauti voi mennä täydellisesti ohitse parissa päivässä. Mulla on yleensä pikaflunssia tai superpitkiä megaflunssia. Superpitkät megaflunssat kestävät kolme viikkoa ja ne alkavat aina yhtäkkiä varoittamatta korkealla kuumeella. Kun huomisen pidän treenitaukoa, voin päästä taas perjantaina juoksemaan, kuitenkin viimeistään lauantaina. Toivotaan, toivotaan.

Koska ilmoittauduin itselleni kipeäksi, tietää se illalla keltaista Jaffaa ja jäätelöä.

38 päivää Tukholmaan. Yöpyminen hotellissa yksin ennen maratonia tuntuu nyt maailman parhaalta idealta.