Eilen sain uuden kaverin eli sykemittarin. Se oli jostain syystä venäjäksi. Pistäppäs se nyt suomeksi, kun et tajua kirjaimista mitään. Tunnin räpelsin ja luovutin. Tekniikka ei nyt i-h-a-n ole mun juttu. Eikä mikään muukaan juttu, johon on olemassa käyttöohje. Mutta Mörökölli yllätti. Kaksi minuuttia ja kello oli suomeksi. Oli varmaankin vahinko. Pakko olla.

Tänään kävin testaamassa, kun aurinko paistoi ja lokit raakkui.  
 


Hienosti toimi Garmin Forerunner 110. Nyt pystyn seuraamaan kilometriaikojani, joten maratonille lähdetään hakemaan 5.40 kilometriaikoja heti alun tungoksesta selvittyäni. Se lähtöryhmähän on vielä arvoitus ja jos joudun porukan hännille - ei haittaa. Täytyy vaan kiristää tahtia jossakin vaiheessa.

Minua on varoiteltu paljon siitä, mikä voi mennä pieleen maratonilla ja nyt tiedän, että lähes tulkoon kaikki voi mennä pieleen. Matka voi todellakin katketa ennen maalia.  

Vaikka juoksen intohimoisesti, vaikka suhtaudun tähän maratoniin tosissani, vaikka olen maksanut äitiyspäivärahoistani itseni kipeäksi tämän maratonin takia - on tämä vain maraton. Todellinen unelmani nukkuu pinniksessään halaten tiukasti Herra Hakkaraista. Vaikka en ensimmäiseltä maratonilta maaliin asti pääsisikään, saan kotiin tullessani palkkioksi suuren hymyn Herra Hakkaraisen halaajalta.

Maskun puolikkaalla kärsimys alkoi 4km ennen maalia. Tällä kertaa kärsimys voi alkaa 12km ennen maalia. Tulen varmasti verestämään synnytyskipumuistoja.

Tällä kertaa lupaan olla huutamatta maalissa "ottakaa se pois".