Nyt on paljon. Nyt on ihan liikaa. Joutuu jättämään kivoja juttuja väliin ja se (jos jokin) on ennenkuulumatonta! Pah. Pah. Pah. Pah. Pah. Nyt on pakko priorisoida ja se (jos jokin) on ennenkuulumatonta! Pah. Pah. Pah. Pah. Pah.

Tekisi mieli polttaa rööki. Valehtelin.
Tekisi mieli polttaa koko aski. Mutta en polta.

Mutta tämän sidukan vedän. Ja toisenkin.

10 päivää ja opinnäytetyön pitäisi olla valmis. 13 päivää ja maratonilla pitäisi olla homma hanskassa. Nyt tiedän, kuinka laitan hiukset, mitkä korvikset laitan ja millä värillä lakkaan kynnet. En tiedä, kuinka maratonille tankataan tai kuinka nyt harjoitellaan. En tiedä, kuinka maratonin aikana otetaan nesteitä tai lisäenergiaa (jotain geelijuttuja - siis suuhun). Mitä muuta pitää huomioida tai mitä pitää ottaa mukaan?

Mulla ei ole aikaa lukea netistä. Nyt on pakko tehdä se opinnäytetyö. KOKO TYÖ - 10 päivää. Nyt on sentäs aihe ja pari ideaa. Puh. Puh. Puh. Puh. Puh. Mutta ei hätää - ei mulla ole kuin pieni, kiipeilevä, keskellä yötä heräilevä rakkauden hedelmä, joka "tukee" äidin kirjoitustyötä kaikin tavoin. Puh. Puh.

Enempää ei uskalla puhista pojasta, koska tiedän. Tiedän. Tiedän vallan mainiosti, että tämänkin äitiysloman olisin voinut olla kotona pojan kanssa ja nauttia rauhasta. Tiedän. Se olin minä itse, joka kävin töissä, otin "pikkuisen" juoksutavoitteen, päätin tehdä koulun loppuun, hankin toisen työpaikan ja menin mukaan järjestötoimintaan. Mutta tämä on ollut niiiiiiin kivaa ja tekisin kaikki uudelleen samalla tavalla. Mutta en tee. Pois tuollaiset ajatukset! Yksi lapsi on hyvä. Joka muita ajatuksia päähäni laittaa, roviolla poltettakoon!   

Eilen oli jatkokoulutus Tampereella. Uusi Bodyattack on hyvä. Tänään pidin oman Bodyattack-tunnin. Tuloksena hieman vihotteleva polvi. Mutta sidukka parantaa. Trust me.